Vastine: Markkinataloudella on myös pimeä puoli

Jari Kuikanmäki

Kirjoituksia

Vastine: Markkinataloudella on myös pimeä puoli

10 July ’18

Kuva: Itäsaksalaisia matkalla osallisuustaloudesta länteen ja markkinatalouden pimeälle puolelle vuonna 1989.

Joona-Hermanni Mäkinen (@joonahermanni) kirjoitti Ylelle kolumnin “Markkinataloudella on myös pimeä puoli”. Hän esitti kolumnissaan joukon väitteitä markkinataloudesta, joihin esitän vastineen.

-

Väite 1: Markkinatalous ei poista köyhyyttä.

Vapaa markkinatalous istuu syytettyjen penkillä. Syyte on vanha ja tutuksi käynyt. Sen ovat historian saatossa esittäneet niin Marx, Lenin, Stalin kuin Maokin. Syyte kuuluu näin: “Markkinatalous ei poista köyhyyttä.” Kansanjoukot kiihtyvät oikeussalissa, kun inkvisiittori päästetään vauhtiin. Syytetty ei vastaa mitään vaan istuu hiljaa. Mikä mahtaa tässä syytteessä olla kenties vikana?

-

Köyhyys on indifferentin universumimme oletusasetus. Se että en esimerkiksi omista Lamborghinia ei välttämättä tai todennäköisestikään “johdu” mistään. Kenenkään kapitalistin ei ole tarvinnut juonitella sen eteen, että minulla ei ole Lamborghinia. Erilaiset “köyhyystutkijat” sortuvat jatkuvasti tähän yhteen ja samaan ajatusvirheeseen: he etsivät selitystä ja syytä ilmiölle, joka ei välttämättä tarvitse mitään selitystä. Ei ole - lähtökohtaisesti - mitään selitettävää.

Mitä tarkoitan tällä?

Mitä ihmettä ajattelisimme tutkijoista, jotka jatkuvasti yrittäisivät selittää, miksi erilaisia asioita ja ilmiöitä EI ole olemassa? Miksi olohuoneessani ei ole pinkkiä elefanttia? Miksi maapallolla ei ole kolmea kuuta? Miksi en ole rock-laulaja? Jne. Tämä on hullua. Koko tutkimuksen lähtökohta on täysin nurinniskoin. Ja kuitenkin, tästä samasta ilmiöstä on kyse, kun kysytään, mistä köyhyys johtuu, sillä köyhyys on määritelmänomaisesti sitä, että jotakin asiaa (vaurautta) puuttuu.

Jotkut yrittävät määritellä köyhyyden suhteellisena köyhyytenä, ja sitten syyttää vapaata markkinataloutta siitä, että se olisi jotenkin aiheuttanut tämän köyhyyden. Tällä määritelmällä köyhyyden aiheutumista voisi vähentää esimerkiksi tykistökeskityksellä Westendiin, koska omaisuuden tuhoaminen varakkailta luonnollisesti parantaisi köyhien suhteellista asemaa ja gini-kertoimia.

Oikea taloustieteellinen kysymyksenasettelu olisi se, mistä vauraus johtuu, eikä se, mistä köyhyys johtuu. Kysymykset näyttävät pintapuolisesti samoilta, mutta eivät sitä ole. Tähän kysymykseen Mäkinen ei vastaa. Onneksemme emme ole asiassa yksin Mäkisen varassa, vaan voimme lukea esimerkiksi Adam Smithin teoksen “Kansojen varallisuus”, Henry Hazlittin teoksen “Talous yhdeltä istumalta”, tai vaikkapa Hernando de Soton teoksen “Mystery of Capital”.

PS.

Absoluuttinen köyhyys maailmassa putoaa dramaattista vauhtia:

Keskivertoisesti 137000 ihmistä on noussut absoluuttisesta köyhyydestä sitten eilisen. Tätä on jatkunut tauotta nyt 25 vuotta. Suurin osa tästä kehityksestä on tapahtunut ilman hyvinvointivaltion turvaverkkoja tai hyvin puutteellisilla turvaverkoilla, joita siis kuulemma tarvittaisiin ehdottomasti köyhyyden poistamiseen. Absoluuttinen köyhyys katoaa tällä vauhdilla pian historian hämärään ja tämä on markkinatalouden saavutus.

Väite siitä että markkinatalous ei poista köyhyyttä (= luo vaurautta) ei ole ainoastaan väärin, se on vaarallisesti väärin. Tällaisen huuhaan levittäminen vaarantaa niiden yhä absoluuttisessa köyhyydessä elävien ihmisten hengen ja tulevaisuuden, joille markkinatalous ei tarkoita marginaalista eroa hyvinvoinnissa ja luksuksessa, vaan joille se on elämän ja kuoleman kysymys.

Väite 2: Markkinoilla raha jakautuu epäoikeudenmukaisesti.

Tämä ei ole taloustieteellinen väite. Kysymykset oikeudenmukaisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta kuuluvat yhteiskuntafilosofian piiriin. Sitä ei voida johtaa “taloustieteen perusasioista” yhtään enempää kuin se voitaisiin johtaa vaikkapa kemian perusasioista.

En sano että meidän pitäisi olla agnostisia tai välinpitämättömiä sen suhteen, mikä on markkinoilla oikein ja väärin, tai olla kokonaan kuuntelematta intuitioitamme oikeudenmukaisemmasta maailmasta. Markkinoilla varmasti tapahtuu päivittäin tilanteita, jotka loukkaavat ihmisten yleistä tai yksityistä oikeudentajua. Markkinatalouden syyttäminen epäoikeudenmukaiseksi tekee kuitenkin hiljaisen oletuksen muista, markkinataloudesta poikkeavista järjestelmistä. Olisi historiatonta ja loogisesti vaarallista olettaa, että valtiojohtoisuuden niskalenkki markkinataloudesta voisi poistaa epäoikeudenmukaisuuden taloudellisista tai poliittisista valtasuhteista.

Myös rahan jakamisella “oikeudenmukaisemmin” on ikävä kyllä erinäisiä pimeitä puolia - pimeitä puolia joista Mäkinen ei ymmärrettävästi kirjoita mitään. Ideaalien tavoitteluun liittyy käytännön haasteita, kannustinongelmia ja odottamattomia seurauksia. Markkinoilla yrittäjä on vastuussa näiden haasteiden ratkaisemisesta organisaatiossaan, kun taas julkisissa viroissa virheet koituvat kansalaisten maksettavaksi. Tämän rinnalla markkinatalouden epätäydellisyyksistä viisasteleminen on kuin länsimaisen yltäkylläisen arjen pikkuongelmista valittamista nälkää näkevälle venezuelalaiselle:

  1. Jotta rahaa voi jakaa, pitää ensin olla rahaa jota jakaa. Tässä Mäkinen tulee esittäneeksi väärän dikotomian markkinatalouden ja hyvinvointivaltion suhteesta. Hyvinvointivaltio on itsekin markkinatalouspohjainen järjestelmä. Olipa pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista mitä mieltä tahansa, niin markkinatalouden demonisointi hyvinvointivaltion puolustamiseksi on absurdia. Se on kuin kannattaisi hevosvankkureita mutta vastustaisi samanaikaisesti jyrkästi hevosia.

  2. Tuloeroja ei voida myöskään kokonaan tasata luisumatta totalitarismiin tai absoluuttiseen köyhyyteen, koska tuloerot ovat väistämätön seuraus ihmisten vapaudesta. Tämä johtuu viimeistään siitä, että ihmiset ovat taidoiltaan, luonteenpiirteiltään, kiinnostuksenkohteiltaan ja monilta muilta ominaisuuksiltaan erilaisia. Aivan kuten köyhyyttä ei välttämättä aiheuta mikään, ei tuloeroillekaan ole mitään yksittäistä saati selkeää “aiheuttajaa”. Jos tällaista “aiheuttajaa” sitten kuitenkin ryhdytään etsimään ja eliminoimaan, seuraukset ovat lähes varmuudella katastrofaaliset - kuten ne ovat aina reaalisosialistisissa yhteiskuntakokeiluissa olleet.

  3. Vaikka unohdettaisiin kannustimet, talouden toiminta, ihmisten erilaisuus, ja kaikki muukin ja painettaisiin yhä eteenpäin kohti tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta, siihen ei edelleenkään päästäisi luopumalla vapaasta markkinataloudesta. Miksei? Koska ihmiset edelleenkin muodostaisivat hierarkioita senkin jälkeen, kun vapaa markkinatalous on korvattu jollakin muulla järjestelmällä. Jos omaisuudensuojaa ei ole, niin varas voittaa lopulta kauppiaan, kunnes lopulta murhamies voittaa varkaan. Hierarkkisuus ja tuloerot säilyvät loppuun saakka, vaikka koko yhteiskunta romahtaisi ympäriltä - ainoastaan niiden muodostumisperiaate vaihtuu. Ei ole mitenkään sattumaa että totalitaristissa järjestelmissä, jotka alkavat hienoista humanitaarisista periaatteista (kolhoosikin lienee eräänlaista “osallisuustaloutta”) massamurhaajat päätyvät huipulle kerta toisensa jälkeen.

  4. Tuloeroja voidaan toki tasata myös määrä X luisumatta totalitarismiin, olipa tämä sitten oikein tai väärin, mutta tässäkin operaatiossa markkinatalouden toimintamekanismien ymmärtämisestä sekä tällaisen politiikan negatiivisten vaikutusten ymmärtämisestä ja sen efektiivisyyden rajallisuuden myöntämisestä olisi kenties jotakin apua.

Väite 3: Ympäristön turmeleminen on markkinatalouden pahimpia syntejä.

Jaan huolen siitä että nykyinen yhteiskuntamuotomme ja teknologisen kehityksemme tietyt kehityssuunnat saattavat vaarantaa elinympäristömme ja jopa selviytymisemme lajina. Ja niin paljon kuin kenties nautinkin suunsoitosta “punavihreille”, minusta tämä huoli on jokseenkin legitiimi.

Olen kuitenkin eri mieltä siitä, että markkinat käskevät saastuttamaan, kuten Mäkinen asian ilmaisee. Markkinat reagoivat siihen mitä ihmiset haluavat tai tarvitsevat elääkseen, mutta hintamekanismi ja omistusoikeusjärjestelmä voivat myös olla osa ratkaisua kun mietimme, miten ympäristön tuhoutumista voidaan estää. Ja sama kääntäen: olemme myös nähneet esimerkkejä ympäristönsuojelun tilasta järjestelmissä, joissa hintamekanismi ja omistusoikeusjärjestelmä eivät toimineet (entinen itäblokki tulee mieleen). Nämä esimerkit eivät olleet rohkaisevia.

Ulkoisvaikutusten hinnoittelu on valtavirtataloustiedettä eikä millään muotoa ristiriidassa markkinatalouden kanssa. Ketä vastaan Mäkinen edes argumentoi puhuessaan siitä, että esimerkiksi markkinoilla ulkoisvaikutuksia tulisi hinnoitella? Toki pitäisikin.

PS.

Markkinatalousmekanismi on myös ainoa mekanismi joka ylipäänsä pystyy synnyttämään toimivia hintasignaaleja, joten jos oikea hinnoittelu on keino estää ympäristökatastrofi, on meidän turvauduttava markkinatalouteen.

Väite 4: Markkinat kaventavat demokratiaa.

Demokratian kuuluukin olla “kavennettua”. Mitä ihmettä edes tarkoittaisi täysi demokratia? Kansanäänestystä siitä, millaiset kalsarit laitan aamulla jalkaan?

Talous on ihmisen toimintaa rajallisessa maailmassa. Talouden asettaminen vastakkain politiikan kanssa voi tarkoittaa kahta täysin eri asiaa. Joko yksilö on riittävän vapaa tekemään valintoja ilman politiikan kuristusotetta hänestä, tai sitten kirjoittaja syyttää markkinataloutta siitä, että valtiojohtoisuus toimii ei-toivotulla tavalla. Jos tätä perustavanlaatuista eroa ei ymmärretä, ihmiskunta on tuomittu antamaan loputtomasti uusia mahdollisuuksia pettymyksiin ja ongelmiin johtavalle politiikalle.

Talousajattelu politiikassa tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että julkinen valta ymmärtää resurssien rajallisuuden ja parhaassa tapauksessa myös mekanismit, joilla vaurautta syntyy. Taloudesta puhuminen ihmiselämästä irrallisena “järjestelmänä” on hyvin yleinen ja harhaanjohtava, perusasiat täysin sivuuttava lähestymistapa sekä politiikkaan että hyvinvointiin.

Väite 5: Kilpailu keskittyy.

Huoli markkinatalouden taipumuksesta monopolisaatioon tai sen negatiivisiin vaikutuksiin ei ole aivan tuulesta temmattu, joskin se on mielestäni liioiteltu. Kuitenkin vallan keskittäminen valtiolle, jotta vapailla markkinoilla ei pääsisi tapahtumaan vallan keskittymistä, on virheenä lähes tragikoominen. Historiallisesti ja empiirisesti suurin osa monopoleista on nimenomaan valtion monopoleja. Pitkäkestoisista monopoleista kaikki tai lähes kaikki ovat valtion monopoleja (keksin itse yhden vastaesimerkin).

Erilaiset kilpailunrajoitusteoriat olettavat usein kilpailua rajoittavalta taholta sellaista kompetenssia, tietotasoa ja hyväntahtoisuutta, jota sillä ei useinkaan tosiasiallisesti ole. Mäkinen peräänkuuluttaa kirjoituksessaan skeptismiä, joka kuitenkin loistaa poissaolollaan hänen omasta analyysistään esimerkiksi poliitikkojen ja kilpailuviranomaisten kyvystä tai halusta säännellä kilpailua jollakin “rationaalisella” perustelulla.

Väite 6: Markkinatalous vaatii jatkuvaa korjaamista.

Ja mikäpä ei vaatisi? Tavoitteleeko Mäkinen kenties yhteiskuntaa, jossa filosofikuningas voisi seitsemäntenä päivänä katsoa kättensä työtä ja viimein levätä, kun kaikki on tullut valmiiksi? Markkinatalous on itseään korjaava spontaani järjestys, joka kuvaa ihmisten välistä vapaata resurssien kohdistamista rauhanomaisessa yhteistyössä. Voittojen ja tappioiden mekanismit kannustavat kohdistamaan resursseja asioihin, joita ihmiset tilaavat. Vapaa kilpailu ajaa harkitsemaan resurssien kohdistamista tarkemmin kuin valtiojohtoinen byrokratia, jossa käytössä olevia resursseja ei tarvitse ansaita kuluttajien luottamuksella.

-

Markkinataloudesta voidaan tietenkin etsiä, ja löytääkin, pimeitä puolia, kuten Mäkinen asian ilmaisee. Tämä edellyttäisi kuitenkin mielestäni sitä että ratkaistavien ongelmien luonne ja kompleksisuus ymmärrettäisiin, ja että analyysin tasoa hieman nostettaisiin.

-

Kiitokset @thomastaussi kommenteista ja huomioista tähän tekstiin.

-

Lisäys 13.7.2018: Joona-Hermanni Mäkisen vastine: Keskustelua markkinataloudesta: Mäkisen vastaus Kuikanmäelle